Päivitetty 3/2019

Taksikuski suosittelee siivouspalvelua Tampereella

Iäkkäämpi naisihminen soittaa vaimoni puhelimeen ja haluaa tiedustella kotisiivouksesta.


Hän on kysynyt vinkkiä hyvin tuntemaltaan taksinkuljettajalta tietoa luotettavasta kotisiivouksia tekevästä yrityksestä.

Etsittävän siivouspalvelun työntekijän pitäisi olla halukas tekemään siivouksen lisäksi myös muita pieniä avustustehtäviä kotona. Lisäksi toiveena olisi, että kotisiivousta tekevä henkilö pysyisi samana. 


Ensimmäinen toivomus on siivouspalvelullemme täysin mahdollinen, joustamme monissakin asioissa.

Työntekijävaihtuvuutemme on lisäksi äärimmäisen pieni. Senkin puolesta tämän asiakkaan toivomus toteutuu varsin pitkälle.

Tämä taksinkuljettajaltaan siivouspalvelustamme vinkin saanut nainen on ollut asiakkaanamme jo vuosia.


Tuona aikana siivooja on vaihtunut yhden kerran. Vaikka nykyisin tuota kotisiivousta tekevä työntekijämme päätti hankkia lisäkoulutusta toiselta alalta, hän halusi silti jatkaa kotisiivousta tälle asiakkaalle. Minulla ei ollut mitään sitä vastaan, päinvastoin.

On hienoa että asiakkaan ja siivoojan välille muodostuu luotettava ihmissuhde.

Taksikuski siis tiesi mitä suositteli.

Tänäkään päivänä en tiedä kuka tuo taksinkuljettaja oli. Mutta erinomaiseen yhteistyöhön hänen vinkkinsä johti.

Kiitos.


P.S. Tilaa tutun taksikuskin suosittelemaa kotisiivousta Tampereelle.